CASE ISÄNNÖINTIVERKKO

Visual Design Finland VDF Oy vastasi Isännöintiverkon asiakaspalvelu- ja toimipisteiden sisustus- ja tilasuunnittelusta. Vuonna 2015 Isännöintiverkolle avautui uudet, ajanmukaiset ja tyylikkäät toimitilat Espoon Kivenlahteen. Samalla valmistuivat myös Lauttasaaren ja Kirkkonummen toimipisteet. Isännöintiverkko on pääkaupunkiseudun suurimpia isännöintitoimistoja työllistäen yli 60 motivoitunutta ammattilaista. Yhtiön asiakkaina on yli 300 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä.

Isännöintiverkon toimitusjohtaja Iiro Mähönen muistelee ihastuneensa IT-yritys Javerdelin toimitiloihin ja pyysi suunnittelijan, VDF:n Sini Haverisen tietoja. ”Olimme itse jonkin verran jo suunnitelleet uusia toimitiloja, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että ammattilainen on ammattilainen – keskitytään me tähän isännöintibisnekseen”, Mähönen naurahtaa kerratessaan ensimmäistä suunnittelukäyntiä VDF:n kanssa uusissa, tyhjissä toimitiloissa.

”Entiset toimitilamme joutuivat purku-uhan alle ja jouduimme etsimään uudet tilat. Sini Haverinen kiersi kanssamme monia eri tiloja. Oli hyvä ottaa suunnittelija mukaan jo kartoitusvaiheessa. Pystyimme arvioimaan kunkin tilan toiminnallisuutta ennen päätöksentekoa, josta oli suuri apu”, Mähönen taustoittaa suunnitteluhankkeen alkumetrejä.

”Suunnittelijalla oli niin mahtavia ideoita erityisesti valaistukseen ja tilankäyttöön, ettemme varmasti koskaan olisi itse sellaisia osanneet keksiä. Erityisesti valaistus sekä nojatuolit ihastuttavat itseäni edelleen päivittäin” Mähönen iloitsee uusista ja raikkaista toimitiloista.

Isännöintiverkko haluaa olla moderni ja täysin asiakaslähtöinen isännöintitoimisto. Lisäksi Isännöintiverkko haluaa olla alansa paras työnantaja, jonka työntekijät viihtyvät työssään ja ovat motivoituneita yrityksen mission toteuttamiseksi.

”Haluamme, että asiakkaamme sekä työntekijämme kohtaavat alalle epätyypillisen, nykyaikaisen ja raikkaan ympäristön astuessaan Isännöintiverkon ovesta sisään. Haluamme olla erilainen isännöintitoimisto” Mähönen kiteyttää yrityksen tahtotilan. Uudet toimitilamme ovatkin keränneet kautta linjan positiivista palautetta”

Suunnittelun lisäksi VDF toimitti uudet kalusteet. Mähösen mukaan tämä helpotti Isännöintiverkon omaa työkuormaa huomattavasti. ”Katalogien selailun sijaan saimme valmiita ehdotuksia, joiden kanssa oli helppo edetä. Työtuoleja saimme koeistuttavaksi useampia malleja, joista jokainen pystyi valitsemaan mieleisensä. Tämä oli todella hyvä lisä”

Isännöintiverkko on jatkuvasti uudistuva isännöintitoimisto ja siihen liittyen Mähönen korostaakin yhteistyön parasta antia: ”VDF:lla oli kyky tuoda tiloihimme jotain erilaista, epätyypillistä, hyvän toiminnallisuuden säilyessä. Suosittelen VDF:a kaikille toimitilojen uudistamista harkitseville”.